Puheenjohtaja Saara Hyrkkö: : Jokaisessa kunnassa varmistettava seksuaalikasvatuksen laatu varhaiskasvatuksesta lähtien

Eduskunnan seksuaalioikeudet- ja kehitysryhmän puheenjohtaja, vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö kehottaa nykyisiä ja pian valittavia uusia kuntapäättäjiä edistämään laadukkaampaa seksuaalikasvatusta kaikissa Suomen kunnissa. Oikeus ikätasoiseen ja tietoon perustuvaan seksuaalikasvatukseen kuuluu jokaiselle lapselle ja nuorelle. 


– Kuntapäättäjien tehtävä on varmistaa, että omassa kotikunnassa jokainen lapsi ja nuori voi saada tietoa omista seksuaalioikeuksistaan. Jo varhaiskasvatuksessa lapset oppivat rajoista ja tunnetaidoista. Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuuden huomioivan seksuaalikasvatuksen täytyy kulkea koulutusasteelta toiselle, Hyrkkö sanoo.

Lähes kaikki eduskuntapuolueet vastasivat myönteisesti Väestöliiton ja Eduskunnan seksuaalioikeudet- ja kehitysryhmän kyselyyn, jossa kysyttiin puolueiden kantaa seksuaalikasvatuksen järjestämiseen kunnissa. Ainoastaan Kristillisdemokraatit kannattivat vanhempien lupaa kieltää koulun järjestämä seksuaalikasvatus. KD vastusti myös ainoana puolueena koulun ulkopuolisten tahojen antamaa seksuaalikasvatusta. Perussuomalaiset ja Liike Nyt eivät vastanneet kyselyyn. 


– Oikeus seksuaalikasvatukseen menee vanhempien tahdon ylitse. On tärkeää, että lasten ja nuorten kanssa toimivilla aikuisilla on ajankohtaista tietoa ja valmiudet keskustella seksuaaliterveyteen ja -oikeuksiin liittyvistä kysymyksistä. Seksuaalikasvatukseen liittyvät väärät tiedot voivat olla kehityksen kannalta todella vahingollisia, Hyrkkö muistuttaa. 

Kyselyn perusteella lähes kaikki puolueet kannattavat maksutonta ehkäisyä. Ainoastaan Kokoomus ei ottanut kantaa aiheeseen. THL on jo pitkään kannustanut kuntia tarjoamaan nuorille maksutonta ehkäisyä, mutta vain osa kunnista tarjoaa sitä.


– Seksuaaliterveyden edistäminen ei saa olla kiinni asuinpaikasta – tällä hetkellä näin kuitenkin on. Maksuton ehkäisy on vaikuttava ja kustannusneutraali keino tukea nuorten hyvinvointia, Hyrkkö sanoo.

Maksuttoman ehkäisyn on havaittu vähentävän abortteja, ei-toivottuja raskauksia ja seksitauteja etenkin alle 25-vuotiailla. Seksuaalioikeuksien edistämiseksi Hyrkkö kehottaa kiirehtimään myös aborttilainsäädännön uudistamista. Oma tahto -kansalaisaloitteen käsittely alkoi juuri eduskunnassa. 


– Puoli vuosisataa vanha laki on aika uudistaa raskaana olevan itsemääräämisoikeutta kunnioittavaksi. Seksuaaliterveyttä edistetään, kun panostetaan ehkäisyn saatavuuteen, laadukkaaseen seksuaalikasvatukseen ja sujuvaan seksuaalineuvontaan, Hyrkkö päättää.

Väestöliitto ja Eduskunnan seksuaalioikeudet- ja kehitysryhmä järjestivät webinaarin kuntien seksuaalikasvatuksesta tiistaina 25.5. Webinaari on katsottavissa tallenteena täältä. Eduskuntapuolueille tehdyn kyselyn tulokset ovat liitteenä.

Hyrkkö otti myös kantaa Oma tahto -kansalaisaloitteeseen Twitterissä

Lisätietoja:

Saara Hyrkkö, p. 0407197604

Saara Hyrkkö on kansanedustaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Uudeltamaalta. Hyrkkö toimii eduskunnan seksuaalioikeudet- ja kehitysryhmän puheenjohtajana. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.